Olen oikeasti ihastunut. Ihastunut samaan ihmiseen jo yli vuoden ajan. Me olemme myös tapailleet säännöllisen epäsäännöllisesti samaisen vuoden päivät. Asia selveni itselleni oikeastaan vasta tässä juhannuksen aikana, ja pistikin miettimään, miksi ihmeessä olen yhä sinkku ja varsin ahkera sellainen.
Kyseessä on perinteinen tuhoontuomittu asetelma kaikin puolin:
nuori nainen - vanhempi mies
opiskelija - työssäkäyvä
"alainen" - ylempi
hiukan naiivi - sitoutumiskammoinen.
Huomasiko joku pieniä katastrofin aineksia ilmassa? Olisi itse pitänyt havaita niitä hiukan aiemmin, nyt alkaa olla liian myöhäistä. Itse olen kuitenkin tämän sopan keittänyt, joten ketään muuta ei ole syyttäminen. Huomasin nimittäin puolitoista vuotta sitten, että kyseinen gentlemanni oli minusta selvästi kiinnostunut. Itse pidin hommaa lähinnä hauskana vitsinä, ja flirttailin estottomasti minkä kerkesin useamman kuukauden ajan, kunnes pahin tapahtui. Eräänä iltana, useamman drinkin, keimailun ja tanssin jälkeen löysin itseni taksista porhaltamasta täyttä vauhtia herran kanssa hänen asunnolleen, ja lopun voittekin arvata. Olin ilmeisesti näppärä löytö, veihän hän kuitenkin minut parin päivän päästä oikeille treffeille.
Kumpikaan ei ole halunnut (tai ainakaan ilmaissut ääneen haluavansa) sitoutua. Kuitenkin molempia häiritsee ajatuksena se, että toinen näkee muita samaan aikaan. Tiedän itse kuitenkin sen, etten todennäköisesti tässä tilanteessa pysty ihastumaan kehenkään toiseen tapailemaani mieheen. Ukkoparat...
*****
Huomenna tapaan jälleen yhtä parhaista miespuolisista kavereistani, jonka kanssa on kerrassaan mahtavaa käydä läpi aina yhtä arvoituksellisia ja vaikeita ihmissuhteita. Odotan oikein millaista materiaalia saan tätä blogia varten!
xoxo,
Mila Lak
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti